Miksi tekoäly tarvitsee kontekstia – ja miksi johtajien on otettava siitä vastuu

Viime kuukausina tekoäly on siirtynyt lupauksista paineisiin. Odotukset ovat korkealla. Investoinnit kiihtyvät. Hallitukset haluavat vastauksia. Organisaatiot haluavat tuloksia. Ja monissa paikoissa sama kysymys nousee esiin yhä uudelleen: miksi tämä on vaikeampaa kuin luulimme?

Rehellinen vastaus on, että tekoäly epäonnistuu harvoin teknologian puutteiden vuoksi. Se epäonnistuu, koska konteksti puuttuu.

Malleja voidaan kouluttaa. Alustoja voidaan ottaa käyttöön. Ominaisuuksia voidaan ostaa. Mutta kontekstia ei voi ulkoistaa. Sen on oltava johdon tarkoituksellisesti luoma.

Mitä tehokkaammaksi tekoäly muuttuu, sitä näkyvämmäksi tämä aukko tulee.

Monet johtajat kokevat olevansa tutun jännitteen kourissa. Toisaalta heiltä odotetaan nopeaa toimintaa – uusien mahdollisuuksien etsimistä, kokeilua ja nopeasti muuttuvan teknologian kehityksen tahdissa pysymistä. Toisaalta he ovat vastuussa vakaudesta, laadusta ja seurauksista. Kyse ei ole pelkästään siitä, toimiiko jokin asia, vaan siitä, toimiiko se käytännössä.

Jotkut kuvailevat tätä kaksikätiseksi johtajuudeksi – käsitteeksi, jonka Charles O’Reilly ja Michael Tushman esittelivät Harvard Business Review -lehdessä 20 vuotta sitten – mikä tarkoittaa kykyä edetä menettämättä tasapainoa. Minä ajattelen sitä yksinkertaisemmin vastuuna.

Tekoäly vahvistaa sitä kontekstia, johon se sijoitetaan. Selkeät prioriteetit selkeytyvät. Sekaannus tulee kalliimmaksi. Kun organisaatiot kamppailevat tekoälyn kanssa, se johtuu usein siitä, että kukaan ei ole ottanut vastuuta teknologian edessä olevista kysymyksistä: Mitä ongelmaa yritämme oikeastaan ratkaista? Mihin päätöksiin tämä vaikuttaa? Kuka kantaa riskin? Ja miltä menestys näyttää, kun innostus on laantunut?

Nämä eivät ole teknisiä kysymyksiä. Ne ovat johtamiseen liittyviä kysymyksiä.

Ja ne vaativat jotain, jota ei voi helposti skaalata: harkintaa.

Käytännössä minkä tahansa tekoälyhankkeen vaikein vaihe alkaa pilottivaiheen jälkeen. Alkuinnostuksen laannuttua. Kun joudutaan tekemään kompromisseja. Kun esiin nousee poikkeustapauksia. Kun käy selväksi, että todellisuus on sekavampaa kuin malli on olettanut.

Tässä vaiheessa monet organisaatiot menettävät vauhtiaan – ei siksi, että niiltä puuttuisi kunnianhimoa, vaan siksi, että ne aliarvioivat sen inhimillisen ponnistuksen, jota tarvitaan pysymään monimutkaisuuden parissa riittävän kauan, jotta siitä tulisi järkevää.

Suomessa on sana tälle hiljaiselle päättäväisyydelle: sisu. Kyse ei ole sankaruudesta tai itsepäisyydestä. Kyse on läsnäolosta, vastuun kantamisesta ja huolellisesta jatkamisesta, kun helppoja vastauksia ei enää ole.

Vastuullinen tekoäly vaatii juuri tällaista kestävyyttä. Halua sopeutua sen sijaan, että luopuisi. Hioa sen sijaan, että kiirehtisi. Hyväksyä, että merkittävää edistystä tapahtuu usein hitaasti – ei siksi, että epäröisimme, vaan siksi, että olemme varovaisia.

Context&:ssa tämä ymmärrys muokkaa tapaamme työskennellä asiakkaiden kanssa. Emme aloita teknologiasta. Aloitamme heidän maailmastaan – heidän alastaan, heidän rajoituksistaan, heidän päätöksistään, heidän ihmisistään. Vasta sitten esittelemme tekoälyn työkaluna, ei ratkaisuna sinänsä. Koska ilman kontekstia edes edistynein teknologia kamppailee tuottaakseen kestävää arvoa.

Tekoäly jatkaa kasvuaan. Siitä ei ole paluuta. Mutta kasvu yksinään ei luo suuntaa. Sen tekevät johtajat.

Tekoälyn menestyksessä ei ole kyse valinnasta nopeuden ja vastuullisuuden välillä. Kyse on siitä, että pystytään yhdistämään molemmat – etenemään luottavaisin mielin ja luomaan samalla puitteet, joissa teknologia voi palvella todellisia päätöksiä, todellisia ihmisiä ja todellisia tuloksia.